Leader-hankkeiden julkisuus
Hankkeilta odotetaan avoimuutta ja toiminnan tuloksien tiedottamista. Kaikissa EU-ohjelmissa ja Leader-hankkeissa tulee selvästi näkyä maininta EU:n osallistumisesta rahoitukseen.
Leader-rahoitettuja hankkeita koskevissa lehtijutuissa, lehdistötiedotteissa, mediatilaisuuksissa yms. on mainittava EU:n Leader-rahoitus. Lisäksi uutisoinnissa on hyvä mainita myös Leader-rahoitusta kanavoiva taho eli paikallinen Leader-ryhmä.
Hankeviestinnän muistilista
Hankeviestinnän tueksi toimintaryhmä on laatinut hankeviestinnän muistilistan, jossa käydään läpi keskeiset säännöt hankeviestinnästä ja logojen käytöstä. Oppaan löydät tämän linkin kautta.
Ohjeet logojen käytöstä hankkeissa
Kaikissa ohjelmasta kertovissa julkaisuissa sekä ohjelman rahoituksella tehdyissä julkaisuissa (kuten esitteissä, raporteissa ja lehti-ilmoituksissa) on käytettävä Euroopan unionin lippua. Lipun yhteydessä tulee olla seuraava tunnuslause: ”Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin”. EU-lipun lisäksi tulee käyttää Leader-logoa aina kun rahoitus tulee Leaderin kautta. Alla olevissa kuvatiedostoissa on EU-lippu ja kyseinen rahastoa kuvaava lause sekä Leader-logo.
Klikkaamalla logoa saat tallennettua sen .jpg-muodossa omalle koneellesi.
EU-lippu ja maaseuturahasto -tunnuslause:
– pohja: pantone reflex blue
– tähdet: pantone yellow
Käytetään rahoittajan tunnuksena.
EU-lippu ja maaseuturahasto -teksti:
– pohja: pantone reflex blue
– tähdet: pantone yellow
Pakollinen LEADER -logo (käytettävä kaikissa Leader -toimintaryhmien kautta rahoitettuissa hankkeissa.
Kaikissa LEADER -ryhmien rahoittamien hankkeiden julkaisuissa (kuten mainoslehtisissä, esitteissä ja tiedotteissa, myös sähköisissä julkaisuissa, kuten internetsivuilla sekä av-aineistossa) on suositeltavaa käyttää EU-lippua tunnuslauseineen (Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin) sekä LEADER-logoa.
EU-lipun ja LEADER-logon lisäksi voidaan käyttää muita tunnuksia kuten paikallisen Leader-ryhmän omaa logoa tai organisaation omaa tunnusta.